Telia Inmic-Nebula asiakastarina PlusTerveys

PlusTerveys

PlusTerveys jatkoi IT-palveluiden ulkoistamista,
ja myös konesalipalvelut siirtyivät
talon ulkopuolelle.

Haluatko kuulla lisää palveluidemme luomista mahdollisuuksista? Ota meihin yhteyttä.

 

Turvallisin askelin ulkoistusprojekteihin

Suomen suurimpiin lukeutuva yksityisiä terveydenhuollon palveluja tuottava PlusTerveys päätti vuoden 2018 alusta luopua kokonaan omasta konesalikapasiteetistaan ja siirtyä käyttämään ulkopuolista kapasiteettipalvelua.

Ulkoistamisratkaisuihin oli turvallista kulkea tutun kumppanin kanssa, sillä taustalla oli vuodesta 2015 alkanut tiivis yhteistyö Inmicsin kanssa. Yhteistyö alkoi IT-tukipalveluilla ja tietoverkon valvontapalveluiden käytöllä.

”Telia Inmics-Nebula tuottaa meille tarvitsemamme palvelinympäristön, valvonnan ja hallinnan. Lisäksi saamme heiltä toimipisteille etävarmistuspalveluita. Meille on jäänyt työn koordinointi”, PlusTerveyden tietohallintopäällikkö Mika Alho kertoo.

 

Telia Inmics-Nebula asiakastarina PlusTerveys

 

Tarve IT-palvelujen ulkoistamiselle syntyi oman tukihenkilöstön erikoisosaamisen kehittämisen ja ajantasaisena pysymisen haasteista. Palveluiden ulkoistamisen taustalla oli myös lisääntynyt kilpailu suun terveydenhuollossa ja lääkäripalveluissa. Myös yhteiskunnalliset muutokset, kuten sote-uudistus, ovat muuttanut kilpailukenttää.

”Haluamme keskittyä omaan ydinliiketoimintaamme eli PlusTerveyden oman strategian mukaisesti palvelemaan asiakkaita ja pysyä helposti lähestyttävänä paikallisena toimijana.”

IT-palveluiden tarjoaminen on kuitenkin myös tärkeä osa PlusTerveyden omaa sisäistä toimintaa, sillä PlusTerveyden hallinto tarjoaa erilaisia sisäisiä palveluita, kuten kirjanpitoa, markkinointia ja IT-palveluita. Näitä tarjotaan PlusTerveyden hammaslääkäri- ja lääkärikeskuksille.

 

Telia Inmics-Nebula asiakastarina PlusTerveys

Service Desk toimii keskitettynä palvelupisteenä yrityksesi ICT-käyttäjille vastaten kaikkien vikatilanteiden ja palvelupyyntöjen käsittelystä. Service Desk -palvelumme valittiin Suomen parhaaksi käyttäjätukipalveluksi vuonna 2018.

Myös Yhteys 2018 -konferenssissa Helsingissä Vuoden Service Desk -kilpailun voittajaksi valittu Service Deskimme saa Alholta kiitosta. Palvelu on hyvää ja henkilökohtaista.

”Loppukäyttäjien kannalta on oleellisen tärkeää, että Service Deskin henkilökunta on pysynyt pitkään samana. Tukipuhelujen soittajat osaavat palvelua hakiessaan kysyä sopivaa asiantuntijaa jo etunimeltä.”

Plusterveysläiset kokevatkin Alhon mukaan Telia Inmics-Nebulan työntekijät joissakin asioissa ikään kuin omiksi työntekijöikseen.

”Jos meille tulee avuntarve esimerkiksi konesalikapasiteettiin liittyen, niin puhelinsoitto tai sähköposti riittävät. Asiat hoituvat saman päivän aikana. Asiat saadaan pidettyä riittävän suoraviivaisina ilman turhaa hallinnollista byrokratiaa.”

Näillä ratkaisimme PlusTerveyden haasteet

ribbon

Service Desk -palvelu

Service Desk -palvelumme toimii keskitettynä palvelupisteenä yrityksesi ICT-käyttäjille vastaten kaikkien vikatilanteiden ja palvelupyyntöjen käsittelystä.

Lue lisää

ribbon

konesali- ja pilvipalvelut

Meillä on useiden vuosien kokemus konesali- ja pilviteknologioista, ja sertifioidut konsulttimme auttavat sinua käyttöönotoissa sekä automaation ja tuotannon kehityksessä ja ylläpidossa. Autamme valitsemaan tarpeisiisi oikean alustan ja huolehdimme, että ympäristösi toimii 24/7/365.

Lue lisää