Telia Inmics-Nebula menestystarina Pohjola-Rakennus

Pohjola rakennus

ICT-ratkaisut tukevat Pohjola Rakennuksen menestystä

Haluatko kuulla lisää palveluidemme luomista mahdollisuuksista? Ota meihin yhteyttä.

 

”HAASTEEMME ON OSATTU AINA TAKLATA”

Olemme kasvaneet yhdessä Pohjola Rakennuksen kanssa tarjoamalla vakautta ja luotettavaa kumppanuutta.

Pohjola Rakennus -konserni on aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantuntija, joka toimii Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Konsernin liikevaihto on viimeisten viiden vuoden aikana yli viisinkertaistunut ja oma henkilöstö kasvanut 50:stä työntekijästä yli 200:aan.

Konsernin voimakas kasvu on asettanut meille haasteita, jotka on Pohjola Rakennuksen talousjohtaja Mira Ylhäisen sanoin “aina taklattu”. ”Toimiva yhteistyömme perustuu Telia Inmics-Nebulan osaavaan henkilöstöön, joka on pysynyt samana kasvuprosessimme ajan. Telia Inmics-Nebulalla tunnetaan meidät; siellä tiedetään, mistä me olemme lähteneet, minne me olemme menossa ja mitä tarpeita meillä tulevaisuudessa mahdollisesti on”, Ylhäinen sanoo.

Tulevaisuuden projekteista haastavin on avainasiakaspäällikkömme Marko Jokisen mukaan mittava ERP-projekti, jonka myötä Pohjola Rakennus siirtyy seuraavan kahden vuoden aikana ERP-toiminnanohjausjärjestelmän käyttäjiksi. Helppokäyttöinen järjestelmä tehostaa yrityksen toimintaa, koska se kokoaa yrityksen eri toiminnot yhteen. ”Erilaisia kehityskohteita viedään eteenpäin koko ajan, mutta suurin kehityskohde tällä hetkellä on ehdottomasti ERP-projekti, jossa asiantuntemustamme tarvitaan toimittajan ja infrapalvelujen välissä. Toinen suuri projekti on SCCM-esiasennuspalvelujen käyttöönotto”, Jokinen kertoo.

 

Telia Inmics-Nebula menestystarina Pohjola-Rakennus

Kun yhteistyömme Pohjola Rakennuksen kanssa alkoi vuonna 2009, Pohjola Rakennus oli vielä yksittäinen yritys, jonka pääpaikka oli Tampere. Nykyään yritys on kahdeksan yhtiön konserni, Pohjola Rakennus Group PRG Oy. ”Meidän kasvumme on haastanut IT-palvelut, sillä niiden tarve on moninkertaistunut ja on täysin erilainen sen myötä, että meillä on monta eri yhtiötä eri puolilla Suomea. Jopa niin yksinkertainen asia kuin laitehankinnat on mullistunut – ennen tarvittiin koneet 50:lle henkilölle, nyt niitä tarvitaan joka vuosi 50 lisää”, Ylhäinen kuvailee.

Pohjola Rakennus ostaa kaikki yrityksen ICT-palvelut meiltä. Kattava ylläpitopaketti sisältää Marko Jokisen mukaan kaiken tarvittavan: INsupport-reagointipalvelun, Service Desk -palvelun, IT-konsultoinnin, laitteiden elinkaarenhallinnan ja konesalipalvelut. Myös yrityksen omasta konesalista on kasvun myötä luovuttu ja Pohjola Rakennus on siirtynyt ulkoiseen konesaliin.

”Kyllä Telia Inmics-Nebulan hyvä palvelu näkyy meillä arjessa. Tietoverkot ja -koneet toimivat, yhteydet ovat tehokkaita ja työvälineet asianmukaisia. Service Desk -palvelu on osoittautunut välttämättömäksi ja hyväksi – meiltä lähtee kuukausittain todella paljon pyyntöjä liittyen ihan käytännön asioihin. Apua olemme saaneet aina, kun olemme sitä tarvinneet”, Ylhäinen kehuu.

Telia Inmics-Nebula menestystarina Pohjola-Rakennus

Näillä ratkaisimme Pohjola Rakennuksen haasteet

ribbon

Elinkaaripalvelu

Voit ulkoistaa meille päätelaitteiden esiasennuksen, toimittamisen, käytönaikaisen hallinnan ja huoltopalvelut sekä rahoituksen, laiterekisterin ylläpidon ja laitteiden kierrätyksen. Vaihtoehdoista voit valita juuri sinun yrityksellesi sopivan kokonaisuuden.

Lue lisää

ribbon

INSUPPORT-YLLÄPITOPALVELU

INsupport-ylläpitopalvelu vastaa vikatilanteiden hoitamisesta sovittujen vaste- ja ratkaisuaikojen puitteissa. Häiriötilanteessa palautamme yrityksesi ICT-järjestelmät pikaisesti toimintakuntoon ja pidämme yllä tietoturvaa sekä selvitämme häiriöiden aiheuttajat, olivat ne sitten omassa konesalissa tai julkisessa pilvipalvelussa.

Lue lisää