Tornator

Tornator haluaa olla suunnannäyttäjä

Joustavia ratkaisuja asiakkaan tarpeiden mukaan 

Tornator on Suomen suurin yksityinen maanomistaja, joka omistaa eri puolilla maata yhteensä yli 600 000 hehtaaria metsää. Digitaalisten palveluiden suhteen Tornator haluaa olla suunnannäyttäjä ja yritys onkin ottanut kanssamme käyttöön useampia uusia ratkaisuja. Yhtenä esimerkkinä tästä on kansallinen palveluväylä.   

Suomen lisäksi Tornatorilla on toimintaa myös Romaniassa ja Virossa. Liiketoiminta muodostuu pääosin metsän kasvatuksesta sekä hakkuuoikeuksien myynnistä.  
 
– Sen lisäksi, että omistamme paljon metsää, haluamme myös hyödyntää sitä vastuullisesti, painottaa Tornatorin tietohallintopäällikkö Mika Rieppo.  

Koko IT-infra saman katon alta

Olemme vastanneet kaikesta Tornatorin IT-infraan ja ICT-palveluihin liittyvistä asioista jo vuodesta 2008 alkaen. Kokonaisuuteen kuuluvat niin palvelimet, helpdesk, työasemajakelut kuin laitehallinta ja -valvontakin.  
 
– Kaikkien maiden helpdesk-toiminnot tulevat samalta kumppanilta, Rieppo kertoo.  
 
– Odotimme yhteistyökumppaniltamme sitä, että tämä pystyisi tekemään joustavia ratkaisuja asiakkaan tarpeiden mukaan. Juurikin siinä ollaan onnistuttu mielestäni erittäin hyvin, Rieppo toteaa. 

”Toteutus onnistui erinomaisesti”

Uusien digitaalisten palveluiden suhteen Tornator haluaa olla alansa suunnannäyttäjä. Yritys on ottanut yhdessä asiantuntijoidemme kanssa käyttöön jo useita uusia palveluita. Viimeisimpänä toteutettiin kansalliseen palveluväylään liittymiseen perustuva hanke. Palveluväylän avulla voidaan tietoja siirtää vakioidulla tavalla eri organisaatioiden välillä. Tämä puolestaan mahdollistaa turvallisten palvelukokonaisuuksien rakentamisen. 
 
 – Toteutus onnistui erinomaisesti. Heidän asiantuntijansa lähtevät mielellään selvittämään sellaisiakin asioita ja toteutuksia, joiden kaltaisia ei Suomessa välttämättä ole vielä montaa kertaa aiemmin tehty, Rieppo summaa. 
 
 

Tornator asiakastarina