Aktiivinen innovaatiotoiminta luo pohjan tulevaisuuden ICT-palveluille

Yrityksen innovatiivinen kulttuuri kannustaa yksittäisiä työntekijöitä haastamaan omia tehtäviään ja miettimään, miten omaa työskentelyään voisi kehittää tuottavammaksi. Telia Inmics-Nebulan innovaatiomanageri Sami Tuomi ratkoo päivittäin asiakkaiden ongelmia yhdessä teknologia-asiantuntijoiden kanssa.
Innovaatiot ja innovaatiotoiminta ovat elintärkeä osa modernia yritystoimintaa, koska ne antavat mahdollisuuden kehittää kokonaan uudenlaisia palvelukonsepteja. Ne tuottavat yleensä aina paremman asiakaskokemuksen kuin nykyiset ratkaisut.
Innovaatiotoiminnan parissa ei pääse ikinä tylsistymään. Työn sisältö vaihtelee viikon aikana laidasta laitaan. Välillä mietimme pienyritysten palvelutuotannon helpottamista ja yksinkertaistamista, seuraavana päivänä hyppäämme suunnittelemaan monikansallisten yritysten hybridipilviratkaisuja. Vastaavasti myös bisnespuolella teemme kaikkea prosessien yksityiskohtien määrittämisestä aina pilottimarkkinoinnin ja -myynnin suunnitteluun.
Nopea konseptien testaaminen on innovoinnin avain
Innovaatiotoiminnan perusteisiin kuuluu vahva yhteys asiakkaisiin ja nopea konseptien testaaminen. Näin saadaan varmistettua, ettei uusi liiketoimintaidea kuulosta hyvältä ainoastaan suunnittelijan mielestä. Vääjäämättä se tarkoittaa myös, että suuri osa testatuista konsepteista ei mene läpi ensimmäisistä asiakastesteistä.
Jos yksikään asiakas ei innostu ideastasi, ei vika ole asiakkaissa. Joko idea ei ole kiinnostava, et osaa kertoa sitä ymmärrettävästi tai yrität tavoitella väärää asiakasryhmää. Tuotetta ei ole järkeä kehittää eteenpäin, ennen kuin nämä asiat ovat kunnossa ja asiakkaiden kiinnostus varmistettu.
Aktiivinen uusien palveluiden kehittäminen palvelee myös nykyasiakkaita, kun olemassa olevaan palvelukokonaisuuteen pystytään tuomaan täydentäviä ratkaisuja ja teknologisen kehityksen mahdollistamia tehokkaampia ratkaisuja pystytään hyödyntämään nykypalveluissa.
Haluaisitko sinäkin olla rakentamassa kanssamme tulevaisuuden teknologiapalveluja? Palkkaamme vuoden aikana 101 asiantuntijaa erilaisiin tehtäviin. Katso avoimet työpaikat ja hae!