Blogi

It-investoinnit jatkuvat poikkeustilassakin, ja GreenLake vauhdittaa hybridipilvien rakentamista

David Ollas Telia

Suurella osalla yrityksiä on sovelluksia ja työkuormia, joita on regulaation, suorituskyvyn tai liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämätöntä ajaa paikallisessa datacenterissä. Yhä harvempi on halukas investoimaan rahaa omiin laitteisiin tai valmis tinkimään pilvimäisestä käyttökokemuksesta. Löytyykö HPE GreenLakesta ratkaisu, joka tuo pilvimaailman ja paikallisen datacenterin edut ovat ikään kuin samassa paketissa?

Palveluistumisen megatrendi näkyy vahvasti myös teknologiatoimittajien keskuudessa, ja kumppanimme HPE on tuonut valmiiksi konfiguroituja peruskokoonpanoja HPE GreenLaken, eli ikään kuin ’Workloads as a Servicen’ piiriin. Yritykset pääsevät käyttämään it-resurssejaan yhä tehokkaammin omassa tai palveluntarjoajan datacenterissä, verkon reunalla sekä pilvessä.

Tämä on hyvä uutinen myös kotimaisille tietohallintojohtajille, joista suurin osa kertoo it-investointien jatkuvan entiseen tapaan myös koronan aiheuttamassa poikkeustilassa. Joka kolmas haluaisi hyödyntää pilveä tehokkaammin. Hieman yli puolet tavoittelee pilvi- ja kapasiteettipalveluilla liiketoimintojen tukemista, ja digipalveluiden kehittämistä. Joka toinen tavoittelee niillä myös säästöjä.

Olemme havainneet, että it-päättäjät haluavat maksaa it-resursseistaan todellisen kulutuksen mukaan. Halukkuus investoida omia euroja konesalilaitteisiin vähenee koko ajan. Toiminnanohjausjärjestelmiä halutaan siirtää perinteisistä datacentereistä pilvimäisiin ympäristöihin, mutta harva on valmis luopumaan kaikesta vaikutusvallasta alustaan. Tärkeää on myös integroitavuus julkipilveen, jolloin hybridiympäristöjen käyttöäkin voidaan tehostaa.

Miksi maksaisit ylimitoittamisesta?

Kapasiteettitarpeen ja it:n kulutuskäyrän ennakointi tuottaa myös monille päänvaivaa, mutta siihen löytyy nyt tehokkaita työkaluja. It-resursseja ei tarvitse enää mitoittaa liian suureksi, eli yliprovisioida, kuten perinteisellä hankintamallilla on tyypillisesti tehty. Ylimitoittamisen välttäminen tuo Forresterin laskelmien mukaan jopa 30-40 prosentin¹ kustannussäästöt.

Kapasiteetin ennakoinnilla voidaan varautua myös nopeasti muuttuvaan tarpeeseen hyvissä ajoin. Kapasiteetti ei lopu kesken, ja riskit ympäristöjen kaatumiselle vähenevät. Kustannukset ovat läpinäkyvät, eikä piilokustannuksia kerry myöskään datan siirrosta.

Tietohallinto kaipaa havaintojemme mukaan kirkasta näkymää käyttämiinsä it-resursseihin, käyttöasteisiin sekä dataan. Kannattaisiko hankkia valmiiksi paketoituja ratkaisuja muun muassa virtuaalipalvelimien, tallennuksen, big datan tai vaikka SAP Hanan työkuormien ajamiseen?

Kompromissien aika on ohi

Olen vakuuttunut siitä, että hybridipilvipalveluille riittää kysyntää erityisesti yrityksissä ja julkishallinnon organisaatioissa, jotka haluavat pitää datansa omassa kontrollissaan. Suomessa on paljon organisaatioita, joiden on suorituskykysyistä pidettävä it-resurssit lähellä tuotantoyksiköitä. Kasvaako liiketoimintasi ja it-resurssiesi datantallennustarve nopeasti? Kaipaako ohjelmistokehityksesi kustannustehokasta ja skaalautuvaa kapasiteettia kotimaisesta salista?

Miksi enää tekisit regulaation, suorituskyvyn, asiakkaiden vaatimusten tai liiketoiminnan vaatimusten osalta kompromisseja? Tarjoamme selkeän polun hybridipilveen, ja neuvomme asiakkaitamme tekemään oikeita valintoja sekä hyödyntämään parhaita käytäntöjä. Aito hybridikyvykkyys tarkoittaa myös sitä, ettei yrityksen tarvitse lukita teknologiavalinnoillaan ikään kuin mistään ulos.

Haluatko olla varma missä datasi sijaitsee? Teetkö ohjelmistokehitystä ja haluat käyttämäsi kapasiteettiin ikään kuin täyden vallan? Kaipaatko tehokkaita työkaluja moderniin sovelluskehitykseen, kontitukseen ja orkestrointiin?

Tutustu lisää