Kehitys ja muutos onnistuu yhdessä tekemällä

Aloitin Telia Inmics-Nebulalla (TIN) vuonna 2019 projektipäällikkönä. Projektipäällikön työssä toteutin erilaisia palveluprojekteja sekä asiakastyötä. Kerrytin kolmen vuoden ajan talon sisältä kokemusta näissä tehtävissä, ja näin mahdollisuuden edetä uusiin haasteisiin samassa yrityksessä. Kesäkuussa 2022 otin vastaan uuden roolin Cloud and Data Solution- yksikössä Business Development Managerina (BDM). Nyt toimin palvelukehityksen yhtenä keihäänkärkenä yhdessä loistavan tiimimme kanssa. Työssäni toimin valvonta- ja reagointi palveluiden omistajana tukien päivittäistä palvelu- sekä liiketoimintakehitystä. Aktiivisesti toimin myös myynnin ja tuotannon tukena, sekä muissa sisäisissä projekteissa. Toimipisteeni on Tampereen konttori, mutta teemme työtä monipuolisesti yli maakuntarajojen.
Kehittymistä omien vahvuuksiensa mukaisesti
Telia Inmics-Nebulalla arvostetaan jokaista positioon katsomatta. Tästä syntyy toimiva organisaatio, joka on valmis panostamaan henkilöstöön sekä työympäristöön. Totta kai pientä parannettavaa aina löytyy, mutta kehityksen siemen on sellainen, joka ei kasva, jos sitä ei ole koskaan kylvetty. TIN:ssä kaikki voivat kehittyä omien vahvuuksiensa mukaisesti. Tämä on ollut itselleni myös erinomainen mahdollisuus kehittyä sekä myös saada vastuuta asioista, jotka eivät ole aiemmin olleet osana aikaisempia työtehtäviä. Aina ei tarvitse katsoa ulkopuolelle, kun lähellä on myös monipuolisia mahdollisuuksia.
Kehitys ja muutos onnistuu yhdessä tekemällä
Meillä panostetaan liiketoiminnan palvelukehitykseen aktiivisesti. Tämä luo hedelmällisen ympäristön kokonaiskehitykselle koko organisaatiossa. Yritykset ovat jatkuvassa muutoksessa, ja me voimme kaikki antaa oman panoksemme muutoksen onnistumiseen. Yksikään vision tai strategian mukainen suunta, kehitys tai muutos ei ole mahdollista ilman sitoutunutta henkilöstöä. Vahvuuksiimme kuuluu vapaus tehdä työtä tiimille sopivalla mallilla. Tämän avulla uskon että olemme saaneet aktivoitu tekemistämme uudelle tasolle.
Työssäni nautin yhdessä erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä. On aina hienoa nähdä ja saada oppia uutta omaan työhönsä kokeneilta kollegoilta, asiantuntijoilta, asiakkailta sekä liiketoimintajohdolta. Normaali päivä ”konttorilla” sisältääkin laajasti eri asioiden käsittelyä. Tämä luo asetelmat, että vaikka kuinka yrittää kalenterin kautta ohjata tekemistä, päivät kuitenkin sisältävät paljon sellaista mitä ei pysty etukäteen aikatauluttamaan.
Aktiivinen vapaa-aika tasapainottaa työviikkoja
Vapaa-aikani on aktiivista ja sen aikataulutusta haastavat sairaanhoitajana työskentelevän vaimon kolmivuorotyö ja kolme teini-ikäistä poikaa. Kahden pojan kilpauintiharrastus vie suurimman osan molempien vanhempien ajasta, joten kloori maistuu suussa useampana iltana myöhään asti, vaikka harvoin itsemme altaasta löydämme. Uintikilpailuista minut voi bongata kilpauinnin toimitsijana sekä ratatuomarina (- go TaTu Tampere!!!). Kaikki muu aika jaetaan sitten koulun, perheen ja ystävien kanssa siten, että kaiken kanssa kaikkea. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
Jos kiinnostuit meillä TIN:llä työskentelystä, ota yhteyttä avoimet työpaikat -sivun kautta tai ottamalla vaikka yhteyttä suoraan minuun. Katsotaan kuinka, ja miten voimme tukea sinun uraasi eteenpäin.
Loistavaa työpäivää juuri sinulle!
- Sami Kallio