Blogi
Written by
Jani Tyyni
Jani Tyyni
CEO

Keskittyykö yrityksesi oikeaan asiaan?

Poliisit ovat pankissa ennen ryöstäjiä, koska tietokone ennusti ryöstön. Tietokone keksii lääkkeen tautiin, johon ei ole ollut hoitoa.

Teknologia ei ole ainoastaan automatisoinut työtehtäviä, vaan se on aiheuttanut myös rakenteellisen muutoksen yritysten sisälle ja markkinoiden kehitykseen. On selvää, että ihmisen ei tarvitse hoitaa tiettyjä työtehtäviä. Se nostaa tuottavuutta. Mutta sen lisäksi koko yritystoiminta on mullistunut. Lähes mikä tahansa yritys voi valloittaa maailman.

Teollisella ajalla yritys pystyi kasvamaan globaaliksi, jos se onnistui hankkimaan riittävästi pääomaa ja se pystyi investoimaan esimerkiksi tehtaisiin ja palkkaamaan tarpeeksi työvoimaa. Yhdenkin tehtaan rakentaminen on ollut iso investointi, joka vaatii työntekijöiden kouluttamista ja palkkaamista.

Nyt digitaalisena aikana tilanne on toinen. Jos yritys toimii pelkästään verkossa, sen tuotanto tapahtuu digitaalisesti. Silloin ei tarvita kalliita ja pitkiksi ajoiksi sitovia investointeja tehtaisiin ja työvoimaan.

Digitaaliseen ympäristöön rakennettu liiketoiminta on monistettavissa globaaliksi. Jakeluketjua, tehtaita ja työvoimaa ei vaadita kuten ennen. Pilvessä liiketoimintaa on helppo kokeilla ensin vaikka yhdellä paikkakunnalla, sitten maanlaajuisesti ja lopulta maailmanlaajuisesti.

Ja tässä seikassa piilee liiketoiminnan kehityksen avain: yrityksien tulisi hakea jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia kokeilemalla. Kokeilut on tehtävä mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi. Se onnistuu, kun kokeiluille on olemassa ympäristö, joka skaalautuu tarpeen mukaan. Pilvi on muuttanut maailman valloituksen pysyvästi.

Robotisaation ansiosta teollinenkin tuotanto saattaa kohta toimia, kuten bisnes pilvessä. Visioidaanpas vähän. 

Ajatellaan, että globaali yrityksesi valmistaa älyporakoneita. Yritykselläsi on tehdas keskellä Imatran peltoa. Robotit hoitavat valmistuksen. Yrityksessäsi on yhdeksän ja puoli työntekijää. Keitä he ovat? Onko yritykselläsi oma siivooja? Entä kokki? Tuskinpa. Töissä on kuusi maailman parasta älyporakoneiden ja niiden sovellusten kehittäjää, tuotantojohtaja, toimitusjohtaja ja puolipäiväinen myyjä.

Kaikki se, mikä ei ole ydinosaamista, on hankittu ulkoa. Yrityksesi filosofia on, että kannattaa tehdä vain se itse, missä on kaikista paras ja hankkia muut palvelut ulkoa – niiltä, jotka sen parhaiten osaavat. Tehtaan sijainnillakaan ei ole niin väliä, koska samat robotit ovat ohjelmoitavissa kaikkialla maailmassa samalla tavoin – tuotanto skaalautuu tarvittaessa mihin tahansa maan kolkkaan.

Jo nyt esimerkiksi konepajateollisuuden yritykset myyvät tehtaiden ja moottoreiden sijaan tuotantokapasiteettia ja konetehoa. Malli on sama kuin pilvibisneksessä. Yritysten kannattaa keskittyä siihen, missä ne ovat parhaita. 

 

Written by
Jani Tyyni
Jani Tyyni
CEO