Blogi
Written by
Rasmus Piipponen
Rasmus Piipponen
Key Account Manager

Kone valvoo IT-ympäristöä ihmistä paremmin – IT-johtaja, heitä meille pallosi

Telia Inmics-Nebula IT-valvonta

Nykyään multitaskaus on välttämättömyys työelämässä. Joskus kiireisinä aikoina tunnen itseni sirkustaiteilijaksi jonglööraamassa palloja ilmaan samalla, kun joku heittelee niitä lisää minua kohti. Jossain vaiheessa, kun palloja on kertynyt tarpeeksi, joku niistä jää näkökentän ulkopuolelle ja tipahtaa. Pidän tietenkin tärkeimmät pallot käsissäni, mutta huonossa tapauksessa astun pallon päälle ja kaikki tipahtavat kerralla. Voisipa joku pitää huolen niistä arkisista ja ei-niin-tärkeistä palloista, jotta voisin keskittyä tärkeimpiin ja omaa osaamistani vastaaviin palloihin.

Minun palloni eivät kuitenkaan ole onneksi kovinkaan arvokkaita ja yhden tipahtamisella ei ole juurikaan merkitystä. Toinen homma onkin sitten yrityksen IT-johtajalla. Kun hän tipauttaa pallon, tippuvat pallot monelta muultakin samalla. Toimisto seisoo, tehdas seisoo, koko liiketoiminta seisoo. Pahimmassa tapauksessa pallon putoaminen huomataan vasta tuntien, päivien, kuukausien tai vuosien päästä, jolloin virheen tekemä vahinko on kasvanut huomattavaksi. Siinä on sitten selittelemistä.

Voisi kuvitella, että ongelma ratkeaisi jakamalla vastuuta useammalle henkilölle. Valitettavasti vain usein näiden vastuualueiden väliin jää harmaa-alue, ei kenenkään maa. Tälle alueelle jää vaikka yksi pienen pieni laite, joka ei vaikuta edes kovin tärkeältä. Laite surruttaa ja surruttaa, kunnes ei surruta. Liiketoiminta seisoo, työt seisovat, jonot kasvavat.

Anna koneen valvoa IT-ympäristöä

Kuten Alexander Pope kirjoitti, erehtyminen on inhimillistä. Poistetaan inhimillisyys niin erehtymisen mahdollisuus laskee marginaaliseksi. Juuri tätä varten olemme kehittäneet INwatch-valvontapalvelun, työkalun, joka helpottaa IT-johtajan multitaskaamista.

INwatch on valvontapalvelu, jolla voimme valvoa lähes mitä tahansa, joka kytkeytyy internettiin. Valvomme suurena massana arkipäiväisiä asioita, kuten palvelimia, reitittimiä, julkipilveä ja yhteyksiä näiden välillä. Hälytykset voidaan ohjata automaattisesti oikeaan osoitteeseen joko organisaation sisällä, meille tai kolmannelle osapuolelle. Eri päivinä ja kellonaikoina toimitaan sovitun mukaan.

Esimerkkejä INwatch-toteutuksista

Jo edellä mainittujen arkisempien valvontakohteiden lisäksi olemme toteuttaneet myös esimerkiksi teollisuusvaa'an taaraamisen seuraamisen ja turvekompostin sisäisen lämpötilan valvonnan

Eräs luova toteutus oli tuotantolinjasto, joka jätettiin öisin päälle. Jos laitteeseen tuli yöllä vika, oli aamulla jonossa koko yön tuotanto. Tämä maksoi aikaa ja rahaa. Laitteessa ei ollut minkäänlaisia komponentteja, joita olisi voinut digitaalisesti valvoa. Paitsi pieni punainen valo, joka syttyi laitteen jumittuessa. Aloimme siis valvoa tätä lamppua ja vikatilanteessa hälytimme henkilön laittamaan koneen taas käyntiin.
 

INwatch-palvelun käyttökohteet

Tarvittaessa saat meiltä myös vikatilanteisiin reagoinnin

Erottamattomana osana palvelua on INsupport-päivystyspalvelu. Tällöin olemme valmiudessa toimimaan, kun pallo putoaa. SLA:n piirissä aloitamme ja suoritamme vaaditut korjaustyöt.

Kiinnostuitko?

Yrityksen IT-laitteiden määrän on ennustettu jopa kolminkertaistuvan lähitulevaisuudessa. IT-johtaja, heitä meille ylimääräiset pallosi ja voit nukkua yösi rauhassa. Ja niin voi tuotantolinjastosta vastuussa oleva henkilökin. 

OTA YHTEYTTÄ

 

Written by
Rasmus Piipponen
Rasmus Piipponen
Key Account Manager