Blogi
Written by
Rasmus Piipponen
Rasmus Piipponen
Key Account Manager

Kontittaminen ja konttiorkestrointi – Uusi default

Telia Inmics-Nebula kontittaminen ja konttiorkestrointi

1960-luvulla tietokoneet pystyivät tekemään vain yhden tehtävän kerrallaan. Tiedemiehet seisoivat jonossa valkoisissa laboratoriotakeissa ja syöttivät iloisesti työkuormia erissä koneelle. He saivat tuloksia nopeammin kuin koskaan ennen ja kukaan ei osannut unelmoidakaan paremmasta.

Muutos alkoi häviöstä, tarkemmin sanoen IBM:n häviöstä GE:lle. Vuonna 1963 Massachusettsin Tekninen Opisto (MIT) sai kahden miljoonan dollarin rahoituksen mm. tekoälyn tutkimukseen (kyllä, sitä on tutkittu kauan!). MIT tarvitsi tutkimusta varten tietokoneita, joissa käytettäisiin ns. osituskäyttöä mahdollistavia käyttöjärjestelmiä. Näin useampi henkilö voisi käyttää koneen prosessoreita samanaikaisesti.

IBM ei nähnyt tällaisille tietokoneilla kovinkaan suurta potentiaalia ja GE voitti kilpailutuksen. IBM ei halunnut jäädä toiseksi, ja alkoikin pian kehittää omaa, erilaista ratkaisuaan. Vuonna 1968 julkaistiin CP-67, ensimmäinen kaupallinen virtualisointia tukeva keskusyksikkö. Ensimmäiset virtuaalikoneet syntyivät!

Virtualisoidulla käyttöjärjestelmällä oli monia etuja osituskäyttöisin verrattuna, ja jälleen kerran IBM oli tehnyt historiaa. Laskentakapasiteetin hinta putosi nopeasti, joka mahdollisti laajemman käyttäjäkunnan ja IT-alan kehityksen. Virtualisointi koski vuoteen 2001 asti pitkälti PC:itä, kunnes VMware julkaisi ensimmäisen palvelimien virtualisointialustan, hypervisorin.

Vuonna 2016 Gartner arvioi, että 75 % yritysten palvelimista olivat virtualisoituja. Itse arviosin, että luku vain kasvaa, sillä pilvipalveluiden, kuten AWS, Azure ja Google Cloud, käyttö yleistyy. Virtualisointi on ottanut paikkansa ja valloittanut maailman. Mitä seuraavaksi?
 

Väitän, että seuraava mullistava askel on kontittaminen ja konttiorkestrointi.
 

En taida olla ainoa, joka tähän uskoo. AWS, Azure ja Google Cloud tarjoavat jo mm. seuraavia palveluja, jotka hyödyntävät tai toteuttavat kontittamista:
 

AWS - Amazon Elastic Container Registry, Amazon Elastic Container Service, Amazon Elastic Kubernetes Service, AWS Fargate, Amazon EC2, Amazon Elastic Beanstalk

Azure - Azure Kubernetes Service, App Service, Container Instances, Batch, Service Fabric, Container Registry

Google Cloud - Kubernetes Engine, Compute Engine, Cloud Run, App Engine Flexible Environment
 

Kuten listasta huomaa, Kubernetes on markkinajohtaja konttiorkestroinnissa. Myös monet yllä olevista palveluista käyttävät Kubernetesta taustalla.

Mikä tähän mennessä on puuttunut markkinasta, on Managed-kerros konteille ja konttiorkestroinneille. Siksi olen henkilökohtaisesti ollut Telia Inmics-Nebulalla viemässä eteenpäin ja kehittämässä tätä palvelua. Syntyi osuvasti nimetty Telia Managed Service for Kubernetes -palvelu.

Meiltä saat Docker- ja Kubernetes-toteutukset sekä ylläpidon niin on-premise -palvelimille, konesaliin, Telia Cloud 9 -palveluun kuin julkipilvipalveluihinkin. Julkipilvipalveluissa voimme myös avustaa kontittamista hyödyntävien palveluiden käyttöönotossa ja onpa tuota tullut tehtyä Kubernetes-koulutuksia henkilöstöllekin.

Jos haluat keskustella tarkemmin konttiorkestroinnin mahdollisuuksista tai ihan vain tietää, mistä on kyse, ole minuun rohkeasti yhteydessä!

 

-Rasmus

Key Account Manager
Telia Inmics-Nebula
+358 40 845 5775
rasmus.piipponen@inmicsnebula.fi

Written by
Rasmus Piipponen
Rasmus Piipponen
Key Account Manager