Löysin it-alalta innostavan suunnan uralleni

Aloitin Telia Inmics-Nebulassa avainasiakkuuspäällikkönä tammikuussa 2021. Kuulin avoimesta työpaikasta tuttavani kautta ja innostuin, sillä tiesin yhtiössä olevan monipuolista osaamista. Minulla oli aiempaa kokemusta myynnistä ja intoa kehittää itseäni ja näillä onnistuin vakuuttamaan työhaastattelussa.
Avainasiakkuuspäällikön työhön kuuluu asiakassuhteiden hallintaa, asiakkaiden konsultointia ja myyntiä. Työ sopi minulle hyvin, sillä pidän erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä ja olen sosiaalinen, reilu ja avoin kaveri. Näistä syistä olen myös aina ajatellut, että minusta tulisi hyvä esihenkilö. Pari vuotta yrityksessä on opettanut minulle ennen kaikkea laajempaa ymmärrystä IT-alasta ja -laitteista. Urapolkuni Telia Inmics-Nebulassa on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhtiö antaa työntekijöilleen etenemismahdollisuuksia. Aloittaessani en ollut IT-alan konkari, eikä minulla ole alan koulutusta. Minua ovat vieneet urallani eteenpäin suurimmat valttikorttini eli verkostoitumistaitoni ja kykyni luoda uusia tuttavuuksia nopeasti.
Askel uralla eteenpäin
Kesäkuun alussa siirryin uusiin tehtäviin kumppanivastaavaksi. Tehtäväni on olla yhteydessä erityisesti strategisiin kumppaneihimme, joita ovat Apple, AWS, Dell Technologies, Fortinet, HPE, Lenovo, Microsoft, Samsung ja WithSecure, ja löytää uusia ratkaisuja yhteistyön parantamiseksi entisestään. Tämä on minulle hieno mahdollisuus kehittyä ja kehittää.
Parinkymmenen hengen myyntitiimissä oli loistava yhteishenki ja nautin työskentelystä auttavaisessa ja hyvässä porukassa. Jatkossa työskentelen kaupalliseen kehitystyöhön ja markkinointiin keskittyvän tiimin kanssa.
Tavoitteenani on nostaa tulevaisuudessa kumppaniyhteistyömme yhä paremmalle tasolle. Pyrin siihen, että olemme paras kumppani ja tarjoamme asiakkaillemme entistäkin parempaan palvelua.
Ihminen on keskiössä Telia Inmics-Nebulalla
Muutama vuosi sitten en voinut kuvitella olevani tässä pisteessä nyt, sillä olen työskennellyt aikaisemmin hyvin erilaisissa tehtävissä. Aloitin kesätyöt jo 15-vuotiaana rautakaupan varastolla, minkä jälkeen työskentelin muun muassa asiakaspalvelussa ja lentokentällä kunnossapitotöissä. Työhistoriani on opettanut minulle nöyryyttä ja arvostusta kaikkea työtä kohtaan. Oman käden jälki, kehittäminen ja luovuus ovat minulle tärkeitä. Nyt pääsen toteuttamaan niitä niin työssäni kuin valokuvausharrastuksessani.
Nautin työssäni vapaudesta ja ihmisistä ympärilläni, sillä ihmiset tekevät päivistä erityisiä. Vapaa-ajan tärkeys on korostunut lasteni myötä ja on tärkeää, että voin helposti sovittaa työn ja vapaa-aikani yhteen. On hienoa, että yrityksessämme asia nähdään samalla tavalla. Työntekijöitä arvostetaan ihmisinä, joille työ on yksi osa elämää.
Löytyisikö sinunkin urapolkusi Telia-Inmics Nebulastä?