Blogi
Written by
Jani Tyyni
Jani Tyyni
CEO

Millaisille yrityksille muutos on mahdollisuus?

Charles Darwin ei ole koskaan väittänyt, että evoluutiossa selviytyvät vahvimmat tai fiksuimmat lajit. Sen sijaan evoluutiossa selviytyvät ne, jotka pystyvät parhaiten sopeutumaan muutokseen.

Ensin tuli kivikausi, välissä oli pronssikausi, lopulta pamahti digitalisaatio. Tänä päivänä Darwin taitaisi huomata, että maailman muutosvauhti on nopeampi kuin koskaan aikaisemmin. Ei ole yrityksiä, joille jatkuvaan muutokseen sopeutuminen ei olisi tuottanut vaikeuksia. On yrityksiä, joille muutos on ollut mahdollisuus. Millaisia yrityksiä nämä ovat?

Yrityksiä, jotka testaavat uutta jatkuvasti. Sopeutuminen muutoksiin vaatii usein nopeita kokeiluja, joista voi oppia ja kehkeytyä uusia bisneksiä. Kokeilut taas mahdollistuvat, kun yrityksen toimintatavat ovat joustavat ja tarpeen mukaan skaalautuvat isoksi. Eric Ries kuvaa Lean Startup -kirjassaan mallin, jota menestyneet kasvuyritykset ja bisneshankkeet noudattavat: ideasta toteutukseen on edettävä mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen kerätään palaute ja opitaan kannattaako hanketta jatkaa vai muuttaa. Epäonnistumista ei tarvitse pelätä, kunhan epäonnistuu nopeasti.

Yrityksiä, jotka eivät yritä tehdä kaikkea itse. Ongelma on monilta it-osastoilta tuttu: perusinfran ylläpito vie kaiken ajan. Valot pysyvät päällä, mutta siihen se it-osaston aika kuluukin. Yritä siinä sitten mahdollistaa innovaattoreiden ja tuotekehittäjien keksinnöt ja kehitysideat.

Yrityksiä, jotka ulottavat digitalisaation it-osaston sisään. Digitalisaatio tarkoittaa ennen kaikkea rakenteellista muutosta. Se näkyy myös it-osastojen sisällä. Omien palvelimien rinnalle tai tilalle on tullut pilvi. It-ylläpitäjän ei välttämättä tarvitse marssia konesaliin sörkkimään palvelimia ja piuhoja, vaan aikaa jää vaikka ideariiheen kehitysjohtajan kanssa ja hänen visioidensa toteuttamiseen. Aikaa jää kuunnella asiakasta ja vastata hänen muuttuviin tarpeisiinsa sukkelasti. Aikaa jää käydä kursseilla ja oman osaamisen kehittämiseen.

Yrityksiä, jotka hahmottavat innovaatioiden vaikutukset toimintaan. Digitalisaation suurin muutos ei ole tekninen. Sen suurin muutos liittyy ihmisten käyttäytymiseen, siihen mitä työpäiviemme aikana teemme, mitä meidän tarvitsee ja kannattaa tehdä. It-osastoille muutos muuttuu mahdollisuudeksi vasta, kun on uskallusta hahmotella it:n rooli uudelleen. Avainkysymys on se, käytämmekö työaikamme pelkästään olemassa olevan ylläpitämiseen vai itsemme ja bisneksemme kehittämiseen?

Written by
Jani Tyyni
Jani Tyyni
CEO