Telia Inmics-Nebula on yhdistynyt Telia Finlandiin ja Telia Cygateen 31.10.2023 – tulemme sulkemaan Telia Inmics-Nebulan sivuston loppuvuoden aikana.
Teknologiat digitaalisen liiketoiminnan perustana
Nebula on kulkenut pitkän matkan sieltä, mistä sen tarina sai alun perin alkunsa 20 vuotta sitten: ADSL-yhteyksistä ja Webhotelleista. Teknologia on ollut ja tulee myös jatkossa olemaan Nebulan palveluiden keskiössä. Tämän artikkelin kautta ajattelin avata, minkälaisten teknologioiden parissa asiakasprojekteissa on tällä hetkellä eniten liikehdintää. Nämä teknologiat ohjaavat vahvasti myös Nebulan palveluiden ja osaamisen kehityssuuntaa. Näkökulmana ovat yleisimmät "Digitaalisen liiketoiminnan" teknologiat, joiden avulla asiakkaamme tarjoavat omille asiakkailleen palveluita, kuten verkkokauppoja, IoT-alustoja ja ajanvarausjärjestelmiä.
Cloud 9 ja AWS
Yhdessä ja erikseen. OpenStack-teknologiaan perustuva Cloud 9 ja Amazon AWS ovat molemmat yleisiä alustoja asiakasprojekteissa. Cloud 9 valitaan yleensä alustaksi, kun painotetaan esimerkiksi as-is-siirron helppoutta, datan sijantia, sopimusmallia, kustannusten ennustettavuutta, latenssia tai kustannustehokkaita MPLS-yhteyksiä. AWS on kasvavassa määrin osa ratkaisua, vaikkakin harvoin vielä ”all-in”-kulmalla. AWS:n palvelut, kuten RDS, S3 tai SNS, ovat erityisen mielenkiintoisia silloin, kun sovelluksia voidaan optimoida ja modernisoida hyödyntämään ylemmän kerroksen palveluita. Nebulan edellisestä Beer & Cloud -tapahtumasta tutut Lambda, ML ja Polly keräävät kiinnostusta, mutta eivät ainakaan vielä näy juurikaan tuotannossa.
Ansible
Olipa pilvimoottori Cloud 9 tai AWS, Ansible on muodostunut projekteissa yleisimmäksi konfigurointityökaluksi. Ansible infra-koodina yhdessä esimerkiksi Cloud 9 Heat tai AWS Cloudformation -ympäristön kanssa on tyypillinen yhdistelmä hallita niin infrastruktuuria kuin konfiguraatioita järjestelmissä. Dynaamisten autoscale-ympäristöjen osalta Ansible taipuu myös näiden provisioinnin tarpeisiin, kuten viime jouluna järjestetyn Nebulan Beer & Cloud -tapahtuman demoista nähtiin.
Kubernetes
Keskustelu konttiteknologoiden välillä on vellonut kiivaana erittäin nopeasti kehittyvässä ja muuttuvassa container-kentässä. Tällä hetkellä Kubernetes näyttäisi yleistyvän nopeiten, ja sen ympärille on tehty myös referenssimalli onnistuneiden tuotantovientien jälkeen. Kubernetes edellytää aluksi jonkin verran oppimista, minkä jälkeen se tuottaa etuja julkaisujen ketteryytenä.
Fiksu lokienhallinta tulee välttämättömäksi niin dynaamisissa, orkestroiduissa ympäristöissä kuin konteissakin. Koska ne ovat luonteeltaan tilattomia, niissä on mahdotonta pitää lokeja palvelimilla tai säilöä dataa. Lokienhallinta tulee Asiakkailla monesti eslle myös security / compliance -kulman johdosta. Nebulan edellisissä tilaisuuksissa on nähty demoja Elastic Stack eli Kibana, Logstash ja Elastisearch -kombosta, joka tarjoaa erittäin tehokkaan ja skaalautuvan loki-, analytiikka- ja hakuratkaisun. Tämä on saatavilla myös valmiiksi tuotteistettuna Cloud Analytics -palveluna.
Toiminnan keskiössä avoin lähdekoodi ja Asiakaskokemus
Kaikki edellä mainitut teknologiat ovat toki uusimpia teknologioita seuraaville niin sanotusti vanhoja tuttuja, mutta ne ovat vasta viimeisen vuoden aikana yleistyneet pk-sektorin kentässä sovellusten, toimintatapojen ja teknologioiden kehittyessä hiljalleen ”uudeksi normaaliksi”. Moni ehkä huomaa, että yllä mainitut teknologiat ovat pitkälti OpenSource-hankkeita. Nebulan DNA:ssa on ollut alusta asti vahvasti avoimen lähdekoodin teknologian hyödyntäminen digitaalisissa verkkopalveluissa.
Teknologioita tulee ja menee, mutta loppujen lopuksi ratkaiseva tekijä on kuitenkin aina Asiakaskokemus. Ratkaisun suunnittelussa tutut referenssiteknologiat tukevat toki aina päätöksentekoa.
Lue lisää arkkitehtuuripalveluistamme