Telia Inmics-Nebula

yhdessä olemme entistäkin vahvempia

Olemme nyt Telia Inmics-Nebula

Yhdistymme osaksi Telian B2B-perhettä, ja jatkossa tunnet meidät nimellä Telia Inmics-Nebula. Palvelemme sinua koko Suomen laajuudella.

Haluamme aina tarjota liiketoimintasi kannalta parhaan kokonaisratkaisun, joka edistää yrityksesi kasvua ja menestystä – nyt ja tulevaisuudessa.
 

Place icon

Yhdeksän paikkakuntaa

Palvelemme sinua koko Suomen laajuudella, olit sitten Helsingissä, Jyväskylässä, Vaasassa tai vaikkapa Oulussa.

People icon

400 työntekijää

Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista, ja pyrimme lisäämään asiantuntijoidemme määrää jatkuvasti.

Icon

Suomen paras Service Desk

Huipputiimimme valittiin Yhteys 2018 -konferenssissa järjestetyssä Vuoden Service Desk -kilpailussa valtakunnan parhaimmaksi.

Meidän kanssamme ICT on mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä.

Vastatakseen digitalisoituvan liiketoimintaympäristön haasteisiin on löydettävä paras kumppani ja kestävät ratkaisut liiketoiminnan kasvuun ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Meidän kanssamme ICT on mahdollisuus jokaiselle yritykselle, jonka tavoitteena on tehdä kannattavampaa liiketoimintaa ja tarjota parempaa työntekijä- ja asiakaskokemusta. Riippumatta yrityksen koosta, toimialasta tai kehityksen vaiheesta.

Telia Inmics-Nebula

Osaaminen ja asiantuntijuus etusijalla.

Panostamme osaajiemme kehittämiseen jatkuvasti, ja tästä osoituksena meillä on useita sertifioituja asiantuntijoita eri teknologioiden saralla. Tähtäämme myös siihen, että osaajamme pystyvät tulkitsemaan asiakkaidemme liiketoimintaa ja kehittämään parhaita ratkaisuja yksilöllisiin liiketoimintatarpeisiin. 
 

Tarjotaksemme ensiluokkaisia asiantuntijapalveluita jatkossakin, pyrimme rekrytoimaan riveihimme jatkuvasti uusia osaajia. Kurkista avoimet työpaikkamme.

Rekrytointi

Kahden kokeneen IT-talon vanttera liitto

Ribbon1

Nebula

Elettiin vuotta 1997. Bill Clinton aloitti toisen kautensa USAn presidenttinä ja Michael Jackson oli tulossa Helsinkiin. Samaan aikaan eräs tietotekniikasta kiinnostunut nuori mies asui kotona Espoossa vanhempiensa luona. Nuoren miehen isällä oli oma tilitoimisto ja paljon asiakkaita, jotka olivat innostuneita internetistä. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, kuinka sinne päästään. Hyvää hyvyyttään yritteliäs nuori mies päätti auttaa pulassa olevia yrittäjiä. Nuoren miehen asiakaslähtöinen lähestymistapa IT-palveluihin versoi uusia palveluita. Nebula oli syntynyt.

Ribbon2

Inmics

Jukka Autere perusti Inmicsin Jyväskylässä vuonna 1989 vastaamaan kuluttaja-PC:iden kasvavaan kysyntään. Alkutaipaleella mukaan tulivat myös huolto- ja ylläpitopalvelut. Inmics aloitti perheyrityksenä ja samat arvot ovat säilyneet yrityksen toiminnassa läpi vuosien. Tekeminen on pitkäjänteistä ja motivoitunut henkilöstö ottaa aidosti vastuun tehtävistään. Vastuullisuuden lisäksi on tärkeää toimia myös tehokkaasti ja tuloksellisesti; mitattavuuden ansiosta palvelun laatu on aina ollut huipputasoa.