
Rakennamme
digitaalisille
visioillesi vankan
perustan
Tarjoamme kaikki ICT-ratkaisut yrityksesi toimivaan arkeen, kasvuun ja tulevaisuuden rakentamiseen
Telia Inmics-Nebula on Telian B2B-perheeseen kuuluva ICT-yritys, jolla on vankkaa kokemusta pilvipalveluiden, edistyksellisten ICT-ympäristöjen ja loppukäyttäjäpalveluiden tuottamisesta.
Tarjoamme miltei 600 osaajan voimin monipuolisia asiantuntijapalveluita jokaiselle yritykselle, jonka tavoitteena on tehdä kannattavampaa liiketoimintaa ja tarjota parempaa työntekijä- ja asiakaskokemusta. Riippumatta yrityksen koosta, toimialasta tai kehityksen vaiheesta.

Kymmenen paikkakuntaa
Palvelemme sinua koko Suomen laajuudella, olit sitten Helsingissä, Jyväskylässä, Vaasassa tai vaikkapa Oulussa.

600 työntekijää
Meillä työskentelee miltei 600 alan ammattilaista eri puolilla Suomea, ja lisää kasvua on näköpiirissä.

Suomen paras Service Desk
Huipputiimimme valittiin Yhteys 2020 -konferenssissa järjestetyssä Vuoden Service Desk -kilpailussa jo toistamiseen valtakunnan parhaimmaksi.
Yksi kumppani riittää
Telia ONE on konsepti, joka yhdistää kaikki Telian B2B-perheen tarjoamat ICT-palvelut vaivattomasti yhdestä ja samasta paikasta hankittaviksi. Monipuoliset palvelumme liiketoiminnan digitalisoinnin, modernin työympäristön rakentamisen ja pilvipalveluiden saralla ovat olennainen osa Telia ONE -kokonaisuutta.
Kumppaneitamme
Teemme tiivistä yhteistyötä useiden teknologia-alan uranuurtajien kanssa taataksemme yrityksellesi monipuolisia, liiketoimintatarpeisiisi pohjautuvia ratkaisuja.
Rakenna tuellamme tulevaisuudenkestävä kasvuympäristö
Jotta voisit vastata vauhdilla digitalisoituvan liiketoimintaympäristön haasteisiin, tarvitset rinnallesi parhaan kumppanin ja kestävät ratkaisut, jotka tukevat liiketoiminnan kasvua.
Meidän kanssamme ICT on mahdollisuus jokaiselle yritykselle, jonka tavoitteena on tehostaa arkea, työn tuottavuutta, lisätä toimintavarmuutta ja skaalautuvuutta tai uudistaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla.

Osaaminen ja asiantuntijuus etusijalla
Panostamme osaajiemme kehittämiseen jatkuvasti, ja tästä osoituksena meillä on useita sertifioituja asiantuntijoita eri teknologioiden saralla. Tähtäämme myös siihen, että osaajamme pystyvät tulkitsemaan asiakkaidemme liiketoimintaa ja kehittämään parhaita ratkaisuja yksilöllisiin liiketoimintatarpeisiin.
Tarjotaksemme ensiluokkaisia asiantuntijapalveluita jatkossakin, rekrytoimme riveihimme jatkuvasti uusia osaajia.

Kolmen kokeneen IT-talon vanttera liitto

Data-Info
Kesällä 1989 vietetyssä saunaillassa syntyi kipinä lohkoa silloisesta Info Kirjakauppa -ketjusta erilleen tietokoneita myyvä osio. Näin sai alkunsa Data-Info, jolle muotoutui Petri Vahvelaisen johdolla aluksi liiketoimintaa viidellä paikkakunnalla ja myöhemmin kymmenien itsenäisten yrittäjien franchising-ketju ympäri Suomen. Tämä paikallinen osaaminen huomattiin myös TeliaSoneralla, joka osti Data-Infon 2007 tarjotakseen pk-yrityksille uusia tapoja hankkia mobiili-, IT- ja viestintäratkaisut valmiina palvelukokonaisuuksina. Seuraavana vuonna Data-Info ja Sonera Piste muodostivat markkinoille ainutlaatuisen yli 80 toimipisteen verkoston palvelemaan sekä yrityksiä että kuluttajia.

Inmics
Jukka Autere perusti Inmicsin Jyväskylässä vuonna 1989 vastaamaan kuluttaja-PC:iden kasvavaan kysyntään. Alkutaipaleella mukaan tulivat myös huolto- ja ylläpitopalvelut. Inmics aloitti perheyrityksenä ja samat arvot säilyivät yrityksen toiminnassa läpi vuosien. Tekeminen oli pitkäjänteistä ja motivoitunut henkilöstö otti aidosti vastuun tehtävistään. Vastuullisuuden lisäksi oli tärkeää toimia myös tehokkaasti ja tuloksellisesti; mitattavuuden ansiosta palvelun laatu oli aina huipputasoa. Miltei kolmen vuosikymmenen aikana toiminta laajeni ja Telian hankkiessa yrityksen B2B-perheeseensä 2018 Inmicsin asiakkailla oli käytettävissään yli 200 osaajaa kahdeksassa toimipisteessä ympäri Suomen.

Nebula
Elettiin vuotta 1997. Bill Clinton aloitti toisen kautensa USA:n presidenttinä ja Michael Jackson oli tulossa Helsinkiin. Samaan aikaan eräs tietotekniikasta kiinnostunut nuori mies asui kotona Espoossa vanhempiensa luona. Nuoren miehen isällä oli oma tilitoimisto ja paljon asiakkaita, jotka olivat innostuneita internetistä. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, kuinka sinne päästään. Hyvää hyvyyttään yritteliäs nuori mies päätti auttaa pulassa olevia yrittäjiä. Rauli Arjatsalon asiakaslähtöinen lähestymistapa IT-palveluihin versoi uusia palveluita, ja niin syntyi Nebula, joka tunnettiin nopeana ja joustavana laadukkaiden ICT-palveluiden tarjoajana. Nebulan siirtyessä Telian riveihin 2017 yrityksellä oli yli 40 000 asiakasta, joita palveltiin noin 200 asiantuntijan voimin.