Telia Inmics-Nebula on yhdistynyt Telia Finlandiin ja Telia Cygateen 31.10.2023 – tulemme sulkemaan Telia Inmics-Nebulan sivuston loppuvuoden aikana.
Helsingin kaupunki hankkii pilvipalveluiden, päätelaitteiden ja Microsoft 365 -palveluiden hallinnan Telialta
Telia Inmics-Nebula Oy Lehdistötiedote 08.07.2022 klo 15:50
Helsingin kaupunki on valinnut Telian toimittajaksi päätelaitepalveluiden, AD-palveluiden, Microsoft 365 -palveluiden ja julkipilvipalveluiden hallintaan.
Tuotettavien palveluiden piiriin kuuluvat kaikki kaupungin loppukäyttäjät ja henkilöstön edustajat. Hankittava kokonaisuus on merkittävä. Telia on sopimuksen myötä kiinteästi mukana Helsingin kaupungin modernien ICT-palveluiden rakentamisessa ja kehittämisessä.
Sopimus on voimassa määräaikaisesti kolme vuotta, minkä jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo kolmen vuoden ajalta on 27,3 miljoonaa euroa ja tämän jälkeen 6,9 miljoonaa euroa vuodessa.
Kyseessä on kokonaisvaltainen palvelusopimus, joka toteutetaan Telia Cygaten ja Helsingin kaupungin puitesopimuksen kautta. Toteuttajana toimii Telia Inmics-Nebula, joka vastaa Helsingin kaupungin julkisten pilvipalveluiden, Microsoft 365 -ympäristön, AD:n sekä päätelaitteiden ympäristön hallinnasta ja kehityksestä kokonaisvaltaisesti.
”Olemme luonnollisesti innoissamme saadessamme olla mukana kehittämässä Helsingin kaupungin pilvi- ja loppukäyttäjäpalveluita entistä paremmiksi. Tavoitteenamme on tarjota paras loppukäyttäjä- ja työpaikkakokemus kaikille Helsingin kaupungin palveluiden loppukäyttäjille. Nyt solmittu sopimus osoittaa, että palveluillemme ja erityisesti pilvipalveluiden hallintaa sekä jatkuvaa kehitystä osaaville kumppaneille on olemassa kasvava kysyntä”, kertoo Telia Inmics-Nebulan Cloud and Data -liiketoiminnasta vastaava Sami Mikkonen.
Lisätietoja:
Sami Mikkonen, CTO, Telia Inmics-Nebula Oy
Sähköposti: sami.mikkonen@inmicsnebula.fi
Puhelin: +358403025138
Telia Inmics-Nebula lyhyesti
Telia Inmics-Nebula Oy on voimakkaasti kasvava ICT-ympäristöjen modernisointeihin ja pilvipalveluihin keskittyvä ICT-palveluyritys, joka ainoana palveluntarjoajana Suomessa hallitsee koko IT-kentän. Takaamme asiakkaillemme turvalliset ja luotettavat modernit ICT-ympäristöt sekä tarjoamme edistykselliset digitaalista liiketoimintaa tukevat palvelut ja ratkaisut. Meillä on yli 40 000 asiakasta ja palvelemme heitä noin 600 alan ammattilaisen voimin.
Helsingin kaupunki lyhyesti
Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on yhteensä noin 38 000 eri alojen ammattilaista ja asiantuntijaa neljällä toimialalla ja keskushallinnossa.