Telia Inmics-Nebula on yhdistynyt Telia Finlandiin ja Telia Cygateen 31.10.2023 – tulemme sulkemaan Telia Inmics-Nebulan sivuston loppuvuoden aikana.

Hybridiympäristö turvaa
Woikosken toiminnan jatkuvuutta
Vuonna 1882 perustettu kaasuntuottaja ja kemianteollisuuden uranuurtaja Oy Woikoski Ab valmistaa kaasuja sekä niihin liittyviä palveluja ja laitteita, eri teollisuudenalojen ja terveyssektorin tarpeisiin. Lähes 200 henkilöä työllistävä Woikoski on uudistanut konesalinsa ja tietoliikenteensä yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Kattava palvelu ja hyperkonvergoitu HPE SimpliVity -konesali osoittautuivat fiksuimmaksi tavaksi toteuttaa modernisointi.
Woikoski on kotimainen perheyritys, joka palvelee asiakkaitaan Suomen lisäksi Venäjälle, Baltiassa sekä EU-maissa tytäryhtiönsä SIA Woikosken kautta. Viranomaismääräykset ja lainsäädäntö asettavat liiketoiminnan ohella myös omat vaatimukset yrityksen tietojärjestelmien käytettävyydelle.

Modernisointi hyperkonvergoidulla ratkaisulla
Kumppanuutemme Woikosken kanssa on jatkunut pitkään. ”Telia Inmics-Nebulan ja Telian asiantuntijoiden rooli on ollut erittäin tärkeä konesalimme, tietoliikenteemme sekä verkkojemme kokonaisarkkitehtuurin suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhteistyömme perustuu luottamukseen. He tuntevat liiketoimintamme erityistarpeet, ja myyvät meille sitä mitä oikeasti tarvitsemme”, korostaa Hietala. ”Tunnemme toisemme ja kuuntelemme heidän ammattilaisten näkemyksiä.”
Merkittävä osa Woikosken tarvitsemista konesaliresursseista tuotetaan konesalistamme Jyväskylästä. Katastrofien varalta suojattu it-infrastruktuuri sisältää myös Woikosken tehdasalueella sijaitsevan hyperkonvergoidun kahden noodin HPE SimpliVity -ratkaisun. Tehtaan ohjausjärjestelmien varmistukset tehdään paikallisesti sekä konesaliimme Jyväskylään. Koko tehtaan ohjausjärjestelmä voidaan palauttaa edellispäivän tilanteeseen minuuteissa.

”Vaativienkin päivitysten varmistaminen hoituu nopeasti. Asiakkaamme halusi varmistaa tuotannon ohjausjärjestelmien korkean käytettävyyden, sillä sen ylösajo kestäisi päiviä. Ohjausjärjestelmä toimii suorituskykyisessä langallisessa sisäverkossa”, sanoo Telia Inmics-Nebulan Antti Oksanen.
Telian suunnittelemat ja toteuttamat tietoliikenneyhteydet on kahdennettu sekä salattu eri yksiköiden ja konesalien välillä. ”Tehtaamme ohjausjärjestelmien vuoksi päädyimme viime kädessä HPE SimpliVity -ratkaisuun. Se tarjoaa riittävän korkean käytettävyyden, ja varmatoimisen alustan virtuaalikoneille. Ympäristön laajentaminen ja päivittäminen sujuvat joustavasti tehdasjärjestelmiemme huoltoikkunatkin huomioiden.”

Woikoski siirtyi samalla myös konesalilaitteiston osalta leasing-palveluun, eli yrityksen ei tarvinnut sitoa euroja laitteiston hankintaan. ”Konesalimme ylläpito, päivitys ja valvonta hoituvat nyt palveluna”, sanoo Hietala. ”Tämä on helpottanut omaa työtäni merkittävästi. Toimintavarmuus pysyy korkeammalla tasolla, kun hankimme kokonaisuuden kattavana palveluna.”
Uudistettuun it-infrastruktuurin siirtyminen sujui Hietalan mukaan todella hyvin. ”Huolellinen suunnittelu maksoi itsensä takaisin. Migraatiossa ei ilmennyt ainuttakaan haastetta, ja aikataulu piti. Projektinhallinta hoitui alusta loppuun hallitusti. Arvostamme sitäkin, että saamme heiltä jatkuvasti kehitysideoita.”

”Modernisoitu infrastruktuurimme on toiminut näkymättömästi, ja erittäin varmasti. Palveluidemme käytettävyys ja liiketoimintamme jatkuvuus on nyt paremmin turvattu. Hyvää on sekin, että pääsemme käyttämään konesalissamme HPE InfoSightin tekoälyä”, sanoo Hietala. ”Uskon tekoälyn tuovan meille jatkossa merkittäviä hyötyjä. HPE:n huoltopalvelut ovat toimineet todella hyvin vaikka tehtaamme sijaitseekin syrjäisellä alueella.”
Päivitykset ja mahdolliset vikatilanteet hoituvat HPE:n työkaluilla tehokkaasti myös etänä. ”HPE SimpliVity tarjoaa uutta, älykästä ja nopeasti kehittyvää tekniikkaa”, korostaa Oksanen. ”HPE:lta saimme kaiken tarvittavan tuen koko prosessin ajan. Hyvä ja perinteikäs yhteistyömme sai jatkoa myös tämän hankkeen osalta. Woikosken käytössä on nyt äärimmäisen monipuolinen ja luotettava hybridi infrastruktuuri, joka mahdollistaa äärimmäisen skaalautuvuuden pitkässäkin elinkaaressa. Tekoäly tulee parantamaan luotettavuutta, päivityksiä ja johdolle raportointia. Tekoälyn potentiaali on valtava.”
